Myynnin kasvu 13,3 prosenttia


21.10.2008

S-ryhmän vähittäismyynti oli tammi – syyskuussa 8 814,5 miljoonaa euroa, jossa oli lisäystä 13,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Alueosuuskauppojen vähittäismyynti kasvoi 13,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi ajanjaksolla 12,6 prosenttia, mikä merkitsee markkinaosuuden vahvistumista.

– Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen noususta aiheutunut ruuan hinnan kallistuminen on lisännyt Suomen päivittäistavarakaupan myyntiä lähes kymmenen prosenttia alkuvuonna. S-ryhmän päivittäistavaramyynti on kasvanut alan myyntiä nopeammin, joten markkina-asemamme on jonkin verran vahvistunut, toteaa SOK:n pääjohtaja Arto Hiltunen.

Suurimmat kasvuprosentit S-ryhmässä kirjasi liikennemyymälä- ja polttonestekauppa. Markekaupan myynti kasvoi 12,1 prosenttia. Virossa, Latviassa ja Pietarissa S-ryhmän päivittäistavarakauppa kasvoi peräti 18,6 prosenttia.

– Finanssikriisi ja talouden taantuminen näkyvät syys-lokakuussa auto- ja tavaratalokaupan hidastumisena. Sen sijaan muun muassa hotelli- ja ravintolamyynti sekä maatalouskauppa ovat kasvaneet hyvin myös syksyllä; kertoo pääjohtaja Hiltunen.

78 352 uutta asiakasomistajaa

Osuuskauppoihin liittyi tammi-syyskuussa lähes 80 000 uutta asiakasomistajaa. Syyskuun lopussa asiakasomistajia oli 1 772 992.

Bonusta maksettiin 223,3 miljoonaa euroa, 19 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Lisäksi asiakasomistajille on maksettu 2,0 miljoonaa euroa maksutapaetua tämän vuoden aikana. Maksutapaetu on 0,5 prosentin suuruinen etu, joka myönnetään S-ryhmän Suomen toimipaikoissa S-Etukortilla maksettujen ostojen loppusummasta.

S-Pankilla lähes kaksi miljoonaa asiakasta

Vuosi sitten avatun S-Pankin talletuskanta on kasvanut 1,6 miljardiin euroon. Talletusten määrä kasvoi tammi – syyskuussa yli 400 miljoonalla eurolla ja asiakkaiden määrä 15 000:lla. Asiakkaita pankilla oli syyskuun lopussa lähes kaksi miljoonaa. Verkkopankki on käytössä lähes 570 000:lla.

– Talousmaailman nykyisessä tilanteessa kotimaisuus ja luotettavuus korostuvat pankkia valittaessa. Kuluvan syksyn aikana pankkimme asiakasmäärän ja talletuskannan kasvu on kiihtynyt, ja saman suunnan odotamme jatkuvan, sanoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.