Prisma Iso Omenan uudistus päätökseen


Reilun kahden kuukauden mittainen uudistus Prisma Isossa Omenassa on valmistumassa. Myymälän kruununjalokivinä toimivat etenkin upea uudistettu makeisosasto sekä Ruokatorin valmisruokavalikoima, josta jatkossa saa niin valmiiksi pakattuja annoksia kuin kotimaisia wingsejäkin. Uudistunutta myymälää juhlitaan 21.3. alkaen.

18.03.2024

Kauppakeskus Isossa Omenassa sijaitsevan Prisman tammikuun alussa alkanut uudistus on valmistumassa. Uudistunutta myymälää juhlitaan 21. maaliskuuta alkaen muun muassa kakkukahvien ja yllätystapahtumien merkeissä. 

Reilun kahden kuukauden aikana Prisma Iso Omena uusittiin lähes kauttaaltaan. Suurimmat muutokset kokivat makeis- ja pähkinäosasto, kassalinjasto, sekä kauneuden ja hyvinvoinnin osasto. Makeis- ja pähkinäosastoa on päivitetty elämyksellisemmäksi ja tarjolla on entistä laajempi valikoima tuotteita. Kauneuden ja hyvinvoinnin osastolla päivitettiin esillepanoja asiakasystävällisemmiksi ja inspiroivammaksi, jotta asiakkaiden olisi jatkossa entistä viihtyisämpää päivittää kosmetiikkavarastojaan. Myös palveluvalikoimaa uusittiin. Myymälässä paikan päällä tuoreita herkkuja valmistava Fazer-leipomo on saanut uuden, upean ilmeen. Lisäksi myymälän valikoimaan lisättiin Ruokatorilla valmiiksi pakattuja patonkeja sekä kylmiä ja lämpimiä ruoka-annoksia, joita voi ostaa mukaan heti syötäväksi tai myöhemmin lämmitettäväksi. Tarjooman kruunaa myymälään saapunut Siipiyhtiön siipibuffet, josta saa kotimaisesta kanasta paikan päällä valmistettuja siipiä eli wingsejä kilohinnalla haluamansa määrän.  

Myös kassalinjastoa uudistettiin ja itsepalvelukassojen määrää lisättiin nopeuttamaan asiointia. Lisäksi myymälästä löytyy jatkossakin Kerää ja Skannaa -palvelu, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessä.  Uudistuksen yhteydessä myös myymälän takatilat uudistettiin työn sujuvuuden ja henkilökunnan viihtyvyyden parantamiseksi. 

  Kuuntelimme asiakkaidemme sekä henkilökuntamme toiveita uudistuksen suhteen ja saimme mielestäni upean, asiakasystävällisen toteutuksen aikaiseksi. Meillä käy asiakkaina paljon etenkin lapsiperheitä, jotka haluavat ostaa kerralla kaiken aina kosmetiikasta ja leluista ruokatarpeisiin, joten otimmekin uudistuksessa huomioon niin lapset kuin aikuisetkin. Loimme myymälään muun muassa lasten maailman, jonne keräsimme kaikki lasten tuotteet ja tarvikkeet yhdeksi kokonaisuudeksi helpottamaan perheen kaupassa käyntiä, kertoo Prismajohtaja Merja Piispanen 

Vastuullisia ratkaisuja  

Myymälän kylmätekniikka päivitettiin uudistuksen yhteydessä energiatehokkaammaksi ja sen myötä kylmäjärjestelmän energiankulutus laskee noin 25 prosenttia aiempaan nähden. Kaikki myymälän kylmäkalusteet käyttävät jatkossa ympäristöä vähemmän kuormittavaa hiilidioksidia kylmäaineena. Asiakkaille näkyvänä uudistuksena tulivat uudet ovelliset kylmäkalusteet, jotka ovat energiatehokkaampi ratkaisu avonaisten kalusteiden sijaan. Kaupan kylmälaitteet muodostavat isoimman osan myymälöiden aikaansaamista päästöistä sekä energiankulutuksesta.  

Uudistuksen yhteydessä myös hedelmä- ja vihannesosaston näytöt sekä muiden päivittäistavaroiden hintakyltit päivitettiin sähköisiksi paperisten sijaan.  

Prisma Iso Omena 

  • Osoite: Piispansilta 11, 02230 Espoo 
  • Uudistus alkoi tammikuussa ja valmistuu 21. maaliskuuta 
  • Uudistunutta myymälää juhlitaan 21.3.2024 alkaen 
  • Aukioloajat: ma-su 6.00–00.00