S-kauppojen ilta-ale alkaa tänään


11.09.2017

Noin 900 S-ruokakaupassa saa 11.9. alkaen punalaputetuista elintarvikkeista viimeisinä aukiolotunteina -60 prosentin alennuksen.

Punalaputuksella tarkoitetaan vanhenemassa oleviin tuotteisiin laitettavaa alennustarraa, jossa on useimmiten alennusprosenttina 30. Ilta-alen aikaan punalaputetuista elintarvikkeista saa alennusta 60 prosenttia.

– Iltaa kohti kiihtyvällä alennuksella haluamme kannustaa asiakkaitamme ostamaan punalaputettuja tuotteita. Alennukset ovat edullinen ja pidetty ostosmahdollisuus asiakkaille, suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Ilta-alennus kuuluu myymälässä

Myymälöissä tiedotetaan ilta-alesta esimerkiksi kuulutuksilla ja julisteilla. Alennuksen saa kassalla.

Noin 500 myymälää aloittaa 60 prosentin alennukset kello 21 ja lähes 300 myymälää jo kello 20. Ilta-alen alkamisajankohdan voi tarkistaa ja kysyä omasta kaupasta sekä Patarummussa olevasta myymälälistasta.

– Ilta-alennuskäytännöt vaihtelevat, sillä kukin osuuskauppa päättää myöhäisten iltatuntien alennuksien käyttöönotosta ja kellonajoista myymäläkohtaisesti, Mika Lyytikäinen korostaa.

Ilta-ale on ollut käytössä jo pari vuotta muutamissa osuuskaupoissa, muun muassa pääkaupunkiseudulla. Asiakkaiden palaute ilta-alesta on ollut erittäin positiivista.

– Joidenkin myymälöiden hävikki on pienentynyt ilta-alennusten ansioista edelleen jopa yli 10 prosenttia, Lyytikäinen kertoo.

Vanhenemassa olevien tuotteiden myyminen alennuksella on tehokas keino vähentää hävikkiä. S-ryhmässä niitä on myyty alennuksella jo vuosia. S-ruokakaupat myyvät vuodessa noin 50 miljoonaa punalaputettua tuotetta.

Kaikki hävikki menee kiertoon

Ruokahävikin vähentäminen on kaupalle tärkeää niin taloudellisesti kuin vastuullisuusnäkökulmia ajatellen. Hävikkiä tulee kuitenkin vääjäämättä monista sitä vähentävistä toimenpiteistä huolimatta.

Vuonna 2016 S-ryhmän ruokahävikki oli 1,63 prosenttia. Luku sisältää myös hyväntekeväisyyteen lahjoitetut tuotteet.

– Hävikin määrä suhteessa myyntiin on pienentynyt jo yli 10 vuoden ajan. Tavoitteenamme on edelleen pienentää sitä 15 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2020 mennessä, Lyytikäinen kertoo.

S-ruokakauppojen hävikistä noin 45 % on kasviksia, 20 % leipää ja 15 % maitotaloustuotteita. Loput 20 % jakaantuvat melko tasaisesti eri tuoteryhmien kesken.

– Kaupoistamme ei mene mitään elintarvikejätettä kaatopaikalle. Hävikkiruoka lahjoitetaan ensisijaisesti hyväntekeväisyyteen. Jos se ei ole mahdollista, annamme leipää bioetanolin valmistukseen. Jäljelle jäävä muu hävikki ohjataan hyötykäyttöön energiantuotantoon, Mika Lyytikäinen kertoo.