S-market Oulunkylä avattiin


11.08.2016

Ogelin liikekeskus sai torstaina 11.8. parin kuukauden tauon jälkeen ruokakaupan, kun juhannuksena suljetun Alepan tilalle avautui uusi S-market. Myymälän pinta-ala – n. 650 m2 – on lähes kaksinkertainen Alepaan verrattuna. Henkilökuntaa on parisen kymmentä.

– S-marketiksi tämä on edelleenkin aika pieni myymälä, vaikka neliöitään tilavammalta vaikuttaakin. Noin 6 500 tuotteen valikoima on räätälöity vastaamaan mahdollisimman hyvin oulunkyläläisten toiveisiin ja asiakkaiden toiveita kuunnellaan tietysti jatkossakin, myymäläpäällikkö Tarja Heinonen lupaa.

Myymälässä on muun muassa leivonnaisten ja leipien paistopiste ja monipuolinen palvelutori tuoreine lihoineen, kaloineen ja valmisruokineen. S-market Oulunkylä on avoinna arkisin ja lauantaisin klo 7–22 ja sunnuntaisin 9–22.

Liikekeskus Ogeli avattiin vuonna 1987. HOK-Elannolla on ollut siellä liiketoimintaa alusta alkaen (Mestari-Elanto). Vuodesta 2004 toimittiin Alepan kylttien alla ja nyt siis S-marketin väreissä. Kauppakeskus sijaitsee keskellä Oulunkylää pääteiden risteyksessä, monipuolisten liikenneyhteyksien päässä, juna-aseman ja bussipysäkkien lähellä. Asiakaspysäköintipaikat sijaitsevat Kylänvanhimmantien puolella pihalla ja parkkihallissa.

Aukioloajat:
ma-la             7-22
su                  9-22
 

S-market Oulunkylä

Oulunkylän liikekeskus Ogeli
Kylänvanhimmantie 29
00640 HELSINKI
p. 010 76 61420