30.01.2009
S-ryhmän vähittäismyynti kasvoi viime vuonna yli 11 800 miljoonaan euroon. Alueosuuskauppojen osuus vähittäismyynnistä oli reilu 9 800 miljoonaa euroa, ja niiden myynti kasvoi edellisvuodesta 12,5 prosenttia.
Liiketoiminta-alueista eniten myi tuttuun tapaan S-ryhmän päivittäistavarakauppa. Viime vuoden myynti oli noin 6 100 miljoonaa euroa, ja vuodesta 2007 kasvua kertyi 12,4 prosenttia.
Suhteellisesti eniten myyntiään kasvatti viime vuonna kuitenkin liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, jonka myynti kipusi 25,7 prosenttia edellisvuodesta. Myynnin kasvu perustui pitkälti ABC-ketjun kasvuun 36 uudella toimipaikalla. Uusista asemista noin puolet oli entisiä Esso-huoltoasemia.
Myös lähialueiden vertailukelpoinen myynti kasvoi ripeästi. Vuonna 2008 myyntiä kertyi vajaat 215 miljoonaa euroa, mikä oli 20 prosenttia edellisvuotista enemmän. Vajaat 143 miljoonaa euroa lähialueiden myynnistä syntyi päivittäistavarakaupasta.
S-Pankin talletuskanta kasvoi viime vuonna 70 prosenttia. Vuoden lopussa talletuksia oli noin kaksi miljardia euroa. Samaan aikaan asiakkaita oli hieman yli kaksi miljoonaa ja verkkopankissa käyttäjiä yli 620 000.
S-ryhmän osuuskaupat saivat vuonna 2008 yli 109 000 uutta asiakasomistajaa. Yhteensä asiakasomistajien määrä oli vuoden lopussa hivenen alle 1,8 miljoonaa.
S-ryhmän viime vuoden bonusmyynti oli noin 7 690 miljoonaa euroa. Bonusta asiakasomistajille maksettiin yhteensä 306,5 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 16 prosenttia edellisvuodesta.
26.08.2024 | HOK-Elanto
26.08.2024 | Henkilöstö | Prisma