S-ryhmän kesäkaupassa myös ilonaiheita


12.08.2015

Taantuma painaa Suomea ja kesä on ollut kolea. Näillä eväillä ei voi odottaa kaupankäynnin kannalta loistokasta kesää. Loma-aikaan ihmiset kuitenkin liikkuvat ja harrastavat, joten huonoistakin säistä on hyötyä aina jollekin. S-ryhmässä kesä on mennyt vaihtelevissa merkeissä mutta olosuhteisiin nähden hyvin.

Marketkaupassa Prismojen kesä

Marketkaupan kesä sujui myynnillisesti mukavasti. Vaihteleva sää aiheutti kaupan alalle tutun ilmiön: kauppa kävi viime kesään verrattuna jopa kasvavin luvuin suurissa Prisma-yksiköissä mutta selvästi vaisummin mökkikuntien pienmyymälöissä. Myös kulutuksen painopiste muuttui normikesästä: panimojuomia ja jäätelöitä myytiin selvästi tavallista kesää vähemmän mutta esimerkiksi makeisia tavallista enemmän. Samoin grillattava porsaanliha jäi useammalta hyllyyn, kun taas jauheliha teki kauppansa normaalia paremmin.

Markettien käyttötavarakaupassakin muutokset olivat ymmärrettäviä. Muun muassa pyöräily-, retkeily- ja kalastusvälineet myivät normaalia huonommin, mutta kuntoiluvälineet tekivät kauppansa normaalikesää paremmin. Kaikkinensa kauppa kävi hyvin sisäharrastuksiin ja -tekemisiin liittyvissä tuoteryhmissä.

ABC-ravintolat hyvässä iskussa

ABC-ketjun vuosi jatkui kesällä samantapaisissa merkeissä kuin tähänkin asti. Euromääräistä myyntiä painaa alaspäin polttonesteiden matalat maailmanmarkkinahinnat. Ravintolakauppa on sen sijaan käynyt pirteästi koko vuoden. Vaikka siinä jäätiin kesäkuussa ensimmäisen kerran tänä vuonna hieman viime vuoden luvuista, heinäkuun kasvu paikkasi tilanteen. Myös elokuu näyttää jatkuvan ABC-ravintoloissa kasvavin myynnein. Viileä kesä huonoine grillaussäineen näytti siis tekevän hyvää tienvarsien ravintolakaupalle mutta rasitti ABC-ketjun marketkauppaa, joka on sujunut laskevien myyntien merkeissä.

Hotelleille kelpo kesä

S-ryhmän hotellien kesä on sujunut kasvavin myyntiluvuin. Asiakasomistajat löysivät onnistuneen kampanjoinnin avulla hotelleihin ja jo ennakolta maksettuja varauksia tehtiin viime kesää parempaa tahtia. Hotelliketjut löivät viime vuoden myynnit sekä kesä- että heinäkuussa.

Myös ravitsemiskaupassa kesä on sujunut hyvin huolimatta vaihtelevista säistä, sillä S-ryhmän laaja ja monipuolinen ravintola- ja kahvilaverkosto tarjoaa vaihtoehtoja säällä kuin säällä. Vaihtelevat säät ovat pitäneet myös ihmiset liikkeellä, kun mökeillä ei viihdytä viikkokausia.  Heikot terassikelit ovat toki verottaneet oluen ja siiderin anniskelumyyntiä, mutta ruoka ja kahvilatuotteet ovat käyneet mukavasti kaupaksi ruokaravintoloissa ja kahviloissa. Elokuussa saapuneiden helteiden myötä myös terassimyynti on vielä vilkastunut.

Kosmetiikka myi pirteästi

Sokos-ketjussa kesäkuun alkupuolen muotikauppa sujui vaisusti koleista säistä johtuen. Alennusmyynnit sen sijaan lähtivät hyvin liikkeelle ja heinäkuu oli huomattavasti edelliskuuta parempi. Heinäkuussa meni kaupaksi syksyisempääkin vaatetta koleiden kelien vuoksi, kun taas elokuun alun lämpenemisen myös kesävaatteiden myynti on saanut vielä uutta buustia.

Kosmetiikkakauppa on tämän kesän myynnillisesti pirtein tuotealue Sokos- ja Emotion-ketjuissa. Kesäkuu mentiin viime vuoden tahtiin, mutta heinäkuussa viime vuoden myynteihin saatiin vielä piiru lisää.

Rautakaupassa myi yllättäen pihatuotteet

Vaikean kevään ja kesän jälkeen rautakaupan myynti koheni kesäkuussa koko alalla niin, että kuukausi oli myynniltään ensimmäinen edellisvuotta parempi kuukausi. Myös heinäkuussa alkuvuotta parempi vire jatkui. Huonoista säistä huolimatta S-ryhmän rautakaupan ketjuissa, Kodin Terrassa ja S-Raudassa, ovat tehneet hyvin kauppansa puutarhatuotteet, puutavara ja ulkomaalit.  Näyttää siltä, että muun muassa terasseja ja kesäkeittiöitä on rakennettu parempien säiden toivossa. Myöskään paljubuumi ei ole laantunut ja S-ryhmä Suomen suurimpana paljujen myyjänä on hyötynyt kasvavista markkinoista.