Uusi monitoimikenttä Espoon Matinkylään


29.05.2015

Matinkylässä vihittiin käyttöön uusi lähiliikuntapaikka perjantaina 29. päivä toukokuuta. Kenttä sijaitsee Mattlidenin koulun pihalla.

Matinkylässä vihittiin käyttöön uusi lähiliikuntapaikka perjantaina 29. päivä toukokuuta. Kenttä sijaitsee Mattlidenin koulun pihalla. S-ryhmän ja Palloliiton vuonna 2011 alkaneen yhteistyön tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. Nyt valmistunut kenttä on järjestyksessä 37:s ja se on kolmas HOK-Elannon alueella sijaitseva Ässäkenttä.

S-ryhmän ja Suomen Palloliiton valtakunnallinen monitoimikenttien rakentaminen käynnistyi Mäntsälästä, jonne avattiin ensimmäinen kenttä syyskuussa 2011. S-ryhmässä yhteisyö toteutetaan käytännössä alueellisten osuuskauppojen toimesta. Hankkeiden aloitteet tulevat kunnilta, jotka puolestaan päättävät lähiliikuntaan tarkoitettujen kenttien rakentamisesta itsenäisesti ja rahoittavat rakentamisen normaalin käytäntönsä mukaisesti liikuntapaikkojen ja koulujen pihojen rahoituksesta. Osuuskauppa tukee rakentamista noin 40 prosentin osuudella.

Mattlidenin Ässäkentän vihkiäistapahtuman järjestävät yhteistyössä HOK-Elanto, Palloliiton Uudenmaan piiri sekä Mattlidens skola.

HOK-Elannon tiedotuspäällikkö Ralf Nyberg toteaa, että osuuskauppa on vuosikymmenten saatossa osallistunut monella tapaa palveluiden rakentamiseen toimialueellaan. Monitoimikenttien tukeminen on luonteva tapa edistää alueen perheiden yhteistä hyvinvointia.

– Lasten ja nuorten liikuntaharrastukset edistävät yhteisöllisyyttä ja terveitä elämäntapoja. Koulujen pihoilla sijaitsevat monitoimikentät toimivat virkistys- ja harrastuspaikkoina sekä kouluaikana että vapaa-ajalla. Kentät ovat kaikkien lasten käytettävissä edellyttämättä liikuntaseurojen jäsenyyttä, Ralf Nyberg sanoo.

– Liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen edellyttää korkeatasoisia liikuntapaikkoja lähellä kuntalaisia. Juuri tämän kaltaista aktiivista yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja elinkeinoelämän välillä tarvitaan, jotta saadaan aikaan kiinnostavia ja toimivia liikuntapaikkoja, toteaa Suomen Palloliiton Uudenmaan piirin harrastemanageri Ulla Kaasinen.

Osoite: Matinkallio 3, Espoo

Lisätiedot:

HOK-Elanto, tiedotuspäällikkö Ralf Nyberg, p. 010 76 60590, ralf.nyberg(at)sok.fi
Suomen Palloliitto, seuratoimintajohtaja Timo Huttunen, p. 040 823 5270, timo.huttunen(at)palloliitto.fi
SPL Uusimaa, harrastemanageri Ulla Kaasinen, tel. 040 507 3211, ulla.kaasinen(at)palloliitto.fi

http://www.palloliitto.fi