Valo vaikuttaa urheilijan uneen


14.03.2019

Alppilaskija Santeri Kiiverin hyvän unen salaisuudet ovat unirytmin säännöllisyys, hyvä vuode ja kännykän asettaminen yötilaan.

Alppilaskija Santeri Kiiverin hyvän unen salaisuudet ovat unirytmin säännöllisyys, hyvä vuode ja kännykän asettaminen yötilaan.
 
Paljon matkustavan unirytmi saattaa lähteä helposti harhailemaan. Tämän tietää myös Sokos Hotellien kummiurheilija, alppilaskija Santeri Kiiveri. Santeri kertoo tarvitsevansa paljon unta.
 
Tärkein asia unen vaalimisessa on rytmin säännöllisyys. 
”Tarvitsen kahdeksasta kymmeneen tuntia unta. Pyrin menemään nukkumaan tavallisesti puolen yhdentoista pintaan”, Santeri kertoo. Mutta maailma ei kaadu, vaikka yhtenä iltana tulisikin painuttua pehkuihin vähän myöhemmin – tärkeintä on, että arjessa toistuu säännöllinen perusrytmi. 
 
Mikä sitten motivoi juuri täysi-ikäisyyden saavuttanutta nuorta miestä nukkumaan, kun kaverit saattavat samaan aikaan olla vasta juhlimaan lähdössä? 
”En stressaa näistä jutuista juuri lainkaan”, hän naurahtaa. ”Säännölliset syömiset ja nukkumiset hoitaa aika automaattisesti, kun muistaa, ettei tämä vaihe kuitenkaan kestä koko loppuelämää.” 
 
Huippu-urheilijan unirytmiä varjellaan myös kisareissuilla. ”Jos tiedossa on iso aikaerorasitus, mietimme yhdessä fysiikkavalmentajani kanssa, miten toimia.” Esimerkiksi Koreaan suuntautunutta paralympialaismatkaa varten Santeri alkoi unen osalta valmistautua jo viikkoa ennen lähtöä. 
”Aamusta toiseen nousin keinotekoisen aikaisin ja sytyttelin paljon valoja heti herättyäni. Kikka toimi tosi hyvin. Sen avulla sain myös iltaisin aiemmin unen päästä kiinni.”
 
Silloin, kun uni ei tahdo tulla silmään, Santeri saattaa tarttua kirjaan. Elämäkertoja tulee luettua iltaisin, viimeisimpänä Kari Hotakaisen teos Tuntematon Kimi Räikkönen. Mutta on Santerillakin huono tapa: kännykän tiirailu vuoteessa. Sen vuoksi nuoren alppilaskijan puhelimeen on asetettu tietty kellonaika, jolloin näytön yötila käynnistyy automaattisesti. Puhelimen näyttö muuttuu astetta himmeämmäksi ja laitteen tuottaman, haitallisen sinivalon piristävä vaikutus vähenee.  
 
Kun matkustaa työkseen ympäri maailmaa, on nähnyt kaikenlaisia nukkumapaikkoja. ”Tykkään nukkua viileässä. Ja eniten arvostan tukevaa vuodetta.” 
 
Huippu-urheilijalta mallia hyvään uneen:
* Selvitä oma unirytmisi. Paljonko tarvitset unta jaksaaksesi seuraavan päivän virkeänä?
* Pidä unirytmi säännöllisenä. Muista tasainen rytmi viikonloppuina, matkoilla ja lomilla.
* Uni tulee pimeässä ja viileässä. Viilennä makuuhuone, sammuta ylimääräiset valot ja sulje laitteet. 
* Pidä jalat lämpiminä huoneen viileydestä huolimatta. Unisukat eivät juuri laukusta tilaa vie.
* Jos käytät laitteita, kuuntele, vältä katsomista. Kuuntele äänikirjaa, rauhoittavaa musiikkia tai vaikka meditaatio-ohjelmaa. 
* Pyri heräämään aina samaan aikaan. Avaa verhot, sytytä valoja. Valo virkistää. 
 
Onnellisia unia!